Kangaspuiden ääressä, iltahartaus 1.9.2017

Iltahartaus 1.9. 2017, Yle Radio 1

Istun kangaspuiden ääressä.
Ei. En minä mitään kudo.
Katselen vain – tunnustelen puun pintaa.

Kun istahdan kangaspuiden penkille
eletyt vuodet kutistuvat
kaikki on tässä

minua edeltävien sukupolvien naiset
kutoivat mattoja, ryijyjä, poppanoita, kankaita…
tarpeeseen ja hiukan ilokseenkin

minä vain leikin päiten lapsena matonpätkää loukuttelin.

Aikuinen elämä ei ole taipunut tällaisiin askareisiin,

mutta kangaspuista voi pitää, vaikka ei niitä käyttäisikään.
Kaunis puu, hioutunut muotoilu,
tarkoituksenmukaisuus.
Tekniikka, joka on näkösällä ja ymmärrettävissä.

Houkuttaisihan tuo kutoakin.

Viskata sukkula loimien läpi.
Nyt on tämän värin vuoro!
Napakka isku kaidepuulla ja siinä se on.

Missä sinä olet elämäsi kangasta kutonut?
Yksinäisyydessäkö? Ihanassa rauhassa tai kuristavassa tyhjyydessä?
Tai ehkä seuran keskellä? Elämän täyteydessä – hyvässä ja pahassa.

Minkä värinen sinun elämäsi matto on?
Valitsitko värit itse
vai tuliko tumma, raskas raita kutsumatta?
Olisiko sinulle riittänyt ohuen ohut ripaus syvää surun väriä,
mutta käteesi annettiin paksu kerä loimilankoihin pujotettavaksi?

Jotain varmasti valitsitkin.
Vaan mahdoitko tietää kauniista kerästä muuta kuin päällimmäiset heleät kerrokset?
Kuinka olisit voinutkaan!
Valitsit sen hetkisen parhaan tietosi mukaan.

Voi olla, ettei kudontasi aivan design-tuote ole.
Tyylikin saattaa vaihtua kesken kaiken. Kokonaisuus ontuu.

Mutta se on juuri sinun.
Siihen loimeen, joka sinulle annettiin
Niistä kuteista, jotka onnistuit saamaan käyttöösi.
Siinä järjestyksessä kun elämä nyt on kulkenut.

Kankaasi, mattosi, ryijysi.. on tavattoman kaunis.
Upea.
Se on kertomus tuhansista ja tuhansista päivistä ja öistä

Selviytymisistä.

Katselen kangaspuita – keskeneräistä kudontaa
Kireät loimet kulkevat pirran läpi, kiertyvät tukille
Ne odottavat seuraavia kerroksia kudetta.

Mikä on se loimilanka, johon kudomme kukin elämämme kangasta?

Ajattelen, että se on aika. Jumalan meille antama aika tässä elämisen ihmeessä.
Aika tulee Jumalan kädestä.
Aivan kuin Taivaan Isä itse kääntäisi loimitukkia, 

niin että saan kiertää kudontaani taas pienen matkaa talteen
ja jälleen on tilaa uusille kerroksille.

Sinun loimeesi, Herra, minä kudon.
ilman sitä minä en voi mitään tehdä.

Sinussa minä elän ja sinä pidät koossa niin eilisen kuin huomisenkin.
Kaikki mitä minulla on kiinnittyy sinuun.

Sinun antamasi loimi on suora ja vakaa
minun kudontani haparoi
se on tuhansista uusista aluista koottu.

Sinun katseesi alla uskallan kiertää esiin kankaani.
Tällaisenaan.

Meille kummallekin rakkaana.

Isä Jumala, katsotaan  yhdessä  niitä repsottavia reunoja,
äkisti vaihtuvia sävyjä

Hymyillään niille –  nauretaan vaikka, sillä ne ovat meille rakkaat.

Selviytymisen urotekoja – vaikka ei sitä kukaan toinen arvaisi.

Ja kun aika on, niin kuin Jesaja sanoo:

”Kuin paimenen teltta
minun majani puretaan ja viedään pois.
Kuin kutoja minä olen kiertänyt loppuun elämäni kankaan,
ja nyt minut leikataan loimilangoista irti. ”

Sinä päivänä  leikkaa minut irti tästä ajan virrasta

Sinun käsissäsi minä en pelkää mitään.

musiikki: Kiitos sulle Jumalani, virsi 341