Tuli vaan mieleen. Muistumia yli 20 vuoden takaa. Nuorelle, vasta valmistuneelle papille seurakuntalaiset antoivat kullanarvoisia neuvoja. Työhön ohjausta.
- Älä puhu saarnoissasi kirjoista, joita olet lukenut tai matkoista, joita olet tehnyt.
- Älä yritä opettaa seurakunnalle kreikkaa tai hepreaa.
- Huumoria. Sitä älä unohda.
Nuo neuvot tulivat ikäihmisiltä, ahkerasti kirkossa istuneilta. Pilke silmäkulmassa he toivoivat, ettei minusta tulisi niin ylimielistä, pitkästyttävää ja kuivakasta pappia, joita he olivat jo kyllikseen sietäneet. Ketään eivät moittineet. Vinkkasivat vain. Kiitos heille. Edesmenneille.
maanantai 26. syyskuuta 2011
torstai 15. syyskuuta 2011
Ilmoittaudun elävien kirjoihin
"Hyvä, että et kuollu." sanoi kahdeksanvuotiaani lakonisesti. Olin juuri palannut viikon reissulta kotiin ja tuliaiset oli tutkittu. Niin, olihan tuo mahdotoman mukavaa, että en sattunut kuolemaan matkalla... Mutta jos rehellisiä ollaan, niin en kyllä kokenut kummoistakaan kuolemanvaaraa turvallisella ryhmämatkalla.
Hyvilläni olen tuosta pojan kommentista. En niinkään siksi, että hän tunnustaa pitävänsä minusta enemmän elävänä kuin kuolleena, vaan siksi että hän sanoittaa pelkonsa. Poissaoleva äiti tai isä on tosiaan lapselle aina pikkuisen kuolemanvaarassa. Mieleen hiipii ajatus, entä jos äiti ei palaa. Miten me tultaisiin toimeen? Ja kun lapsi sanoo asian ääneen, niin aikuinenkin ymmärtää sitä hänen kanssaan pohtia.
Hyvilläni olen tuosta pojan kommentista. En niinkään siksi, että hän tunnustaa pitävänsä minusta enemmän elävänä kuin kuolleena, vaan siksi että hän sanoittaa pelkonsa. Poissaoleva äiti tai isä on tosiaan lapselle aina pikkuisen kuolemanvaarassa. Mieleen hiipii ajatus, entä jos äiti ei palaa. Miten me tultaisiin toimeen? Ja kun lapsi sanoo asian ääneen, niin aikuinenkin ymmärtää sitä hänen kanssaan pohtia.
Tilaa:
Kommentit (Atom)