Kuuro kirkko!

Kotimaa-lehti 15.1. kertoi teol. maisteri Janne Rissasen mahdottomasta tiestä kuurojen papiksi. Ei onnistu, koska on kuuro. Voi nolous ja häpeä, tätä meidän kirkkoa - osallisuuden yhteisöä!!

Janne on töissä kirkossa, ruotsinkielisen kuurojen papin sijaisena. Mutta vihkimystä ei tipu, koska mies ei puhu suomea. Kirkkolaki vaatii suomen kielen taitoa - puhetta. Ja sopii kirkon papeiltaan vaatiakin, monenlaista taitoa ja ominaisuutta.... Mutta perin antiikkiselta tuntuu ajatus, että viittomakieli ei olisi kelvollinen kieli papille. Suomen kieltä puhuvista aika moni bimbo ja änkyrä on läpäissyt seulan.

Näytti olevan keskustelua siitä, onko viittomakielellä toimitettu ehtoollinen pätevä. http://uskojarukous.net/phpBB2/viewtopic.php?t=2935 Kaikenlaista voi aikansa kuluksi puntaroida. Minusta nyt vaan olisi mahdottoman luontevaa, että kuuro pappi olisi kuuron seurakunnan paimenena - miksei kuulevankin. Henk.koht avustaja tai tulkki tarpeen mukaan matkaan ja ei kun hommiin. Ihan turhaan vedotaan sielunhoito- ja rippikeskusteluihin... Kuinka salaisuudet vaarantuu... Höpö, höpö. Puhuvat papit ne vasta iso riski on! Ja aika moni viittomakielentaidoton seurakuntalainen osaa kirjoittaa...

Onhan se tietysti aika pelottavaa, jos kaiken maailman vammaiset rupeaa häärimään kirkossa. Nehän on sitä varten, että me voidaan armollisesti palkata niille erityistyöntekijä ja pitää ne ruodussa.

Jos kuuroudun, niin menetänhän pappisoikeuteni, eikö niin?!

En mahda mitään sille, että tunnen sympatiaa ihmisen puolesta, jonka pappisvihkimystä Kotimaa-lehti edistää. Kun itse kävelin Kuopion kapituliin keväällä 1988, piispa kieltäytyi vihkimästä minua, koska en osannut luetella kaikkia hiippakunnan emeritus-piispoja enkä muistanut Kalajoen käräjien vuosilukua. Serkkutyttö oli Kotimaa-lehdessä töissä. Hän kuuli asiasta ja lehdestä soittivat silloiselle Kuopion piispalle: "Meillä menee huomenna painoon lehti... siellä lukee, että kieltäydytte vihkimästä naista." Siinä samassa kääntyi piispan pää, muuttui lehden sisältö, ja kandidaatti Sankari sai kirkon vokaation pappisvirkaan. Että niin lujalla pohjalla tässä virassa ollaan. Tervetuloa, jannet, kyllä kirkon kutsu kantaa, vaikka se tulisikin soraäänten kera.

Kopiokone ahdisteli pastoria yöaikaan

Viime yönä näin painajaista seurakunnan värikopiokoneesta. Se oli taas rikki. Aamulla olin yhtä mieltä Miehen kanssa: Pappien ei kuulu olla työkseen huolissaan kopiokoneesta. Tärkeämpääkin olisi.

Noloa mutta totta: olen nykyisessä virassani käyttänyt viikkokausia seurakunnan palkkaamaa papin aikaa siihen että ihmettelen toimimattomia tietokoneita, ajelen ympäri seurakuntaa etsimässä vapaata tietokonetta tai toimivaa kopiokonetta. Jonotan koneille. Autan toisia yhtä ymmärtämättömiä laitteiden äärellä. Ja nyt jopa näen niistä koneista unta.

Ja sitten kun taas kerran olen venyttänyt hermoja ja työpäivän pituutta vain siksi, että työpaikalle ei ymmärretä hankkia tietokonetta, jonka muisti riittäisi ohjelmien pyörittämiseen, sitten tapaan ne omaiset, jotka olisivat tarvineet pappia jo paljon ennen kuin hautajaisjärjestelyt tulivat ajankohtaisiksi. Missä minä olin...?

Ei me papit niin tarkeitä olla, etteikö olisi käyttöä myös ammattitaitoiselle sihteerille, tiedottajalle... Arvotaanko seuraavassa pappienkokouksessa kenen virka muutetaan?

Kropan ihanuudesta

Poikani ei ole ymmärtänyt liittyä länsimaisen sivistyksen hellenistisiin, gnostilaisiin ym. suuriin virtauksiin kehollisuuttaan vieroksumaan. Päinvastoin. Mokoma äijänpätkä pitää huolen, että koko huushollissa eletään vahvasti sisäelimiä myöten.

Olipa kerran elämä - sarjan DVD:t on koluttu tarkkaan. Sisäänhengittäessään poika tuumi neljänvanhana: "Mä tunnen kuinka mun punasolut saa happea!" Tai vessaan juostessa kuului: "Munuaiset toimii. Pissattaa!"

Taisi olla kahdenvanha, kun pihaan laitettiin kiveystä. Suonenjolta tutut veljekset, Tuomen Ville ja Vesa olivat hommassa. Siitäkös meidän nuori isäntä sai hyvät nimet varpailleen. Isovarvas on Isi, seuraava Äiti, sitten Ville, Ville ja Vesa. Olisihan se aivan outoa, jos omat varpaat olisivat ihan nimettömiä!

Äidissä parasta ovat jo vuosia olleet Tuuma ja Toimi. Tänään poika kujeili kysellen: "Hei, isi, mitkä sun pakaroitten nimet on?" Kyllä tässä muutamalle kotipäivälle onkin hommaa, kun etsitään osuvia nimiä jokaisen perheenjäsenen lapaluille, poskille, sieraimille, kantapäille, kulmakarvoille... Minä sain kunnian antaa nimet pojan käsille. Ne ovat nyt Retku ja Metku.