"Tuu äkkiä kattomaan! Kaisla on neljännellä portaalla!" huuteli poika äsken. Ja minähän menin. Totta se oli. Yhdeksänvuotias tyttäreni oli kiivennyt kotimme rappusissa neljännelle askelmalle! Voi ihmeiden ihmettä! Pikkuveli kehui ja hämmästeli ja huolehti, ettei sisko vaan putoa. Yhdessä autettiin huimapää alas. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. "Olet sä melkoinen..." Ylpeys paistoi veljen ja äidin äänessä.
Kaikki on niin suhteellista. Kaikki on niin epäreilua. Joku yhdeksänvuotias paistattelee suosionosoituksissa vain siksi, että ottaa muutaman askeleen, laittaa viinirypäleen itse suuhunsa, auttaa puseron riisumisessa... Tavalliselta kolmasluokkalaiselta vaaditaan aika paljon. Ehkä jokaisen - ainakin lapsen - pitäisi saada hetki vammaistenoikeuksia.
Kun aikanaan kävin tyttöseni kanssa 1v.neuvolassa, viisas terveydenhoitaja sanoi painavasti: "Kaislaa ei pidä koskaan verrata toisiin lapsiin". Ja jätti antamatta typerät ikäkausivihkoset. Kävelin neuvolasta kotiin kevyin askelin. Lapseni on vapautettu kilpailuyhteiskunnan paineista!! Jippiii!! Hän on jo päässyt siihen, mihin monet pyrkivät eläkepäivillään. Hän on jo perillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kommentoit! Useimmille lienee helpointa valita "nimetön" ja kirjoittaa oma nimi viestin loppuun.