Hip ja hei! Olipa ilo lukea Kotimaa-lehdestä tänään KAKSI hyvää uutista tästä omasta rakkaasta kirkosta. Pieninä yhden palstan uutisina ne oli präntätty. Mutta olisi voitu revitellä isommastikin.
Ensimmäisen otsikko "Suomen ensimmäinen kuuro pappi vihitään". Joskus aimmin kirjoitinkin aiheesta, kun häntä ei suostuttu vihkimään kuurouteen vedoten. Nyt Kuopiossa Riekkisen Ville hoitaa asian kuntoon. Hyvä Kuopio! Jos siirryttäisiin henkilöhiippakuntiin, niin loikkaisin vikkelästi takaisin Savon hiippakuntaan!
Toinen otsikko oli "Pöyhtäri erotetaan virantoimituksesta". Pappi joka kieltäytyy yhteistyöstä naispuolisten kollegojen kanssa, saa nyt Oulussa asiallisen seuraamuksen - joskin vain 8 kuukaudeksi.
Samalla kun ilolla luen parin epakohdan asettumista, suren että ilonaiheet pitää repiä tällaisista. Parempi kun näitäkään ongelmia ei olisi päästetty syntymään. Mutta ihmisten maailmassahan täällä eletään.
Nuo kaksi uutiseksi noussutta teologia olen muuten tavannut paljon ennen kuin heistä kummastakaan tuli ongelmaa / "ongelmaa" kirkolle. Vesa Pöyhtäri vuokrasi opiskelukämppäni yhdeksi kesäksi - sen perusteella en voi antaa suositusta vuokrasuhteeseen. Janne Rissanen puolestaan oli tavatessamme umpiunessa - omassa pinnasängyssään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kommentoit! Useimmille lienee helpointa valita "nimetön" ja kirjoittaa oma nimi viestin loppuun.