Poikani ei ole ymmärtänyt liittyä länsimaisen sivistyksen hellenistisiin, gnostilaisiin ym. suuriin virtauksiin kehollisuuttaan vieroksumaan. Päinvastoin. Mokoma äijänpätkä pitää huolen, että koko huushollissa eletään vahvasti sisäelimiä myöten.
Olipa kerran elämä - sarjan DVD:t on koluttu tarkkaan. Sisäänhengittäessään poika tuumi neljänvanhana: "Mä tunnen kuinka mun punasolut saa happea!" Tai vessaan juostessa kuului: "Munuaiset toimii. Pissattaa!"
Taisi olla kahdenvanha, kun pihaan laitettiin kiveystä. Suonenjolta tutut veljekset, Tuomen Ville ja Vesa olivat hommassa. Siitäkös meidän nuori isäntä sai hyvät nimet varpailleen. Isovarvas on Isi, seuraava Äiti, sitten Ville, Ville ja Vesa. Olisihan se aivan outoa, jos omat varpaat olisivat ihan nimettömiä!
Äidissä parasta ovat jo vuosia olleet Tuuma ja Toimi. Tänään poika kujeili kysellen: "Hei, isi, mitkä sun pakaroitten nimet on?" Kyllä tässä muutamalle kotipäivälle onkin hommaa, kun etsitään osuvia nimiä jokaisen perheenjäsenen lapaluille, poskille, sieraimille, kantapäille, kulmakarvoille... Minä sain kunnian antaa nimet pojan käsille. Ne ovat nyt Retku ja Metku.
Aaro (fiksu poika :) silloin 4v.) nimesi oman spastisen oikean käden peukun Tiuhtiksi, kun se on niin ujo, ja menee aina tahtomattakin piiloon nyrkin sisään. Ja oli niillä muillakin oikean sormille nimet. Ai pakaratkin voisi nimetä.. meillä ne vaan (nimettömät) aina välillä "riitelee", niin että pauhu käy...
VastaaPoista