Koska niin paljon jää sanomatta. Ja kiihtyvällä tahdilla se kaikki sanomaton unohtuu. Siksi aloitan tämän blogin. Ajattelen, että tästä saattaa tulla papin pyhäillan harraste. Kun saarnaa valmistellessa suurin osa ajatuksista jää omassa päässä kuleksimaan - tai kun tällaisella kaupunkilaispapilla ei edes ole kylliksi saarnavuoroja. Saati sitten seurakuntaa kirkonpenkissä asti.
Kirjoitan tästä elämän täyteydestä, joka välillä lyö yli. Varmasti sijansa saa kotiarki, jota esikoisen erityisyys raamittaa. Toivottavasti riveille kirjautuu myös jotain kaikesta siitä ilosta ja kauneudesta joka on niin mahdottoman totta.
Sari, ihana että löysin sinut näinkin. niin nätisti kirjoitettu. Jäin koukkuusi :)
VastaaPoista