perjantai 20. helmikuuta 2009

Vuosi elämästä

Niin se nyt on. Olen ollut vuoden elämästäni rippikoululeirillä. Tarkkaa laskelmaa en edes yritä tehdä, mutta ainakin 49 riparia on takana. Ja kun alkuaikoina ne kestivät 2 viikkoa, sittemmin 10 tai 9 vuorokautta, niin.... vuosi siitä hyvinkin tulee.


Tänään päättyi viimeisin rippileiri. Aika tavanomainen - ainutkertainen. Samat arkkityypit siellä aina ovat edustettuina - ihanat, kasvussaan pyrähtäneet, itsensä ja ympäristönsä kanssa törmäyskurssilla maleksivat nuoret. Välillä meno on kuin suoraan luontofilmeistä: nuoret urokset uhittelevat lauman johtajan kanssa, kisaavat naaraista, nuolevat haavojaan. Ja nuoret naaraat testaavat viehätysvoimaansa, ottavat oppia kokeneimmilta, vetäytyvät keskenään telmimään.


Lauma se on. Ja paimeneksi minut on nimetty. Ja taas joku pikku karitsainen katsoi kauniilla silmillään kutsuen minua sielunvihollisen ja sukupuolielimen nimellä. Ja sanoi ettei ihmisoikeuksilla oon mitään v...n väliä, ja taisi siinä Isä Jumalakin saada sopimattomia etuliitteitä. Melkein joka leiriltä voi nimetä sen yhden - lampaan joka tarvitsisi ihan oman paimenen ja karsinan. Yöksi se pitäisi ottaa kainaloon ja päivällä kesytellä hissuksiin. Joka leiri on tasapainoilua, kuinka kunnioitus kaikkia kohtaan säilyy. Mihin yhden pitää suostua kaikkien puolesta ja mihin kaikkien yhden puolesta? Helppoja vastauksia ei ole. Mahdottoman mielenkiintoista kyselyä sitäkin enemmän.


Edelleen olen sitä mieltä, että ei ole tarpeen uhkailla nuorta rippikoulun keskeyttämisellä ja aina on mahdollista kohdella nuorta kunnioittavasti. Aina emme vain osaa. Muistan kipeästi monta epäonnistumistani.


Huumoria ja suuria tunteita rippikouluvuodessani on muillekin vuosille jakaa. Viime yön ilo minulla oli osua poikien majoitustilojen käytävälle juuri silloin kun yksi urhoista kirmaisi juoksuun ja huusi täysin palkein koko leiriporukan hereille. Laki ja evankeliumi olivat nätisti tiukassa paketissa kun pappitäti talutti isoa pojan rotjaketta rinnuksista uuteen karsinaansa. Koko katras henkäisi syvään ja nukkui lopun yön rauhassa. Aamulla se rotjake ja minä naurettiin makeasti.

Ihanat, ihanat nuoret.







4 kommenttia:

  1. ..ai, kun tuli mieleen ihanat Saunaniemen muistot rippikoululaisena ja isosena.. :)

    VastaaPoista
  2. Niinpä. Saunaniemi oli ihan oikeasti Nuoren Seurakunnan Kesäkoti. Ja voin vain aavistella miten paljon ne leirit on vaikuttaneet kaikkiin meistä. Toivottavasti enemmän hyvää... Lokakuussa siellä tavataan!

    VastaaPoista
  3. Täällä on toinen Saunaniemessä rippikoulunsa käynyt, jolle tulvii mieleen monenlaisia muistoja. Oma leirini taisi olla, Sari, sinulle ensimmäinen pappina (koska sinut vihittiin papiksi juuri leirin aikaan). Vaikka teinit nykyisin näyttävät niin erilaisilta kuin yli 20 vuotta sitten, oli kuvauksessa paljon tuttua. Tietyt ihmisen perustyypit löytyvtä kaikkina aikoina - ja hyvä niin :)
    Katja

    VastaaPoista
  4. Millä opilla saisit paimenoppia niiden uppiniskaisten mustaturkkilampaiden käsittelyssä levitettyä myös laajemmalla? Vielä valkeaturkkisissa karitsoissakin on jo havaittavissa niskurointia. Tavoitteena on saada ne lempein, mutta napakoin opein tolkuneläimiksi ennen riparia :).
    Kaima

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit! Useimmille lienee helpointa valita "nimetön" ja kirjoittaa oma nimi viestin loppuun.