Siinä se oli. Kotona. Yläkerran aulan lattialla tässä yhtenä päivänä. Vihdoinkin vanhat c-kasettini hyötykäytössä! Poika oli asetellut kasetit pystyyn kivaksi poluksi. DOMINO. Varsinainen hauskuus oli ohi, mutta ilon jäljet ilahduttivat.
Vaikutteet leikkiin löytyvät näppärästi netistä. Kuusivuotias osaa kirjoittaa tärkeimmän sanan Googleen ja sieltähän niitä dominovideoita löytyy. Klassikko on tietysti Tapiolan K-kaupan joululysti http://www.youtube.com/watch?v=7HfMaJJlxTE joka kieltämättä on mahdottoman hyvä. Mutta hauskaa, että lapsi sentään leikkii itsekin.
Ja hauskaa, että hän kelpuuttaa kasetit leikkiinsä. Tuo laatikollinen kasetteja on matkannut mukana muuttokuormasta toiseen. Joitakin olen hävittänyt, mutta ihan riittävästi niitä vielä on. Ja nyt: nuoriso älköön vaivautuko lukemaan tämän pidemmälle. 70-luvun seurakuntanuorena olen tallentanut Jonny Cashia ja kokoelmasta löytyy Kalevi Lehtisen raamattutunteja. Myös Niilo Yli-Vainion puhetta Ilmajoella 9.7.1978 voin kuunnella aivan milloin vain haluan. 80-luvun alkupuolella seuraan ovat liittyneet Hectorin ja Pave Maijasen kasetit. On Taize-hymnejä ja Tarvo Laaksoa. Radiosta olen ihan itse nauhoittanut aamu- ja iltahartauksia. Kaverin LP-levyltä on kopioitu Rahmaninovin pianokonserttoja. Suahilin ja nykykreikan kielikurssit voivat olla yllättäen tarpeen. Paras säilyttää edelleen. Elämän kirjo se siellä on kätevästi Lundian laatikossa. Monta metriä eletyn elämän ääniä.
Olikohan se 70-luvun alkupuolta, kun meille hankittiin kasettisoitin. Me kaikki kolme tyttöä saimme omat tyhjät kasetit, joihin äänitimme mielimusiikit. Olihan se äänentoisto ihan muuta kuin kelanauhurilla nauhoitettu sekamelska putkiradion musaa ja ympäristön hälinää. Oi omia kasetteja! Koteloita kaseteilla ei ollut ja jotenkin niihin oli hankala merkitä omistajaa, joten pikkusiskon kasetti alkoi ärhäkällä tervehdyksellä: "Tää on Leean kasetti. Murrr!" Eikä päälle nauhoitettu.
Ihan hyvin elämän tärkeimmät äänet mahtuisivat edelleen yhdelle kasetille. Arvokkaimmat jäivät äänittämättä. Omien vauvojen hörönaurut, yksivuotiaan heleä nauru, miehen "Kyllä" ja minun "Tahdon" jouluaamuna Lammin kirkossa. Yksi kasetti minulta siis puuttuu. Se joka ilahduttaisi minua eniten, jos vietän dementoituneena vanhuuttani. Mutta sitä ennen: Kuka järjestäisi kasettibileet? Kannettaisiin kaikki aarteet kokoon, kuunneltaisiin jotain ja ennen kaikkea rakennettaisiin oikein hieno domino.
Kasetit on kyllä mainioita! Viime kesänä tein pro gradun haastattelut vanhalla yliopistolta saadulta nauhurilla ja juoksin Joutsan kaupat läpi etsiessäni lisää tyhjiä C-kasetteja, mutta mistään ei löytynyt! Viimein käännyin mummon puoleen ja kyllä vain, sieltä jostain laatikoiden pohjalta löytyi kasetteja! Ja nyt, kun haastattelut on tehty ja minulla on vino pino perinteisiä kasetteja, sain kuulla, että laitoksemme on hankkinut (vihdoin) uudet nauhurit. No jaa, tuskinpa se litterointityötä itsessään helpottaa, koska se on yhtä hidasta olipa haastattelu missä formaatissa tahansa! :)
VastaaPoista